keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vanhoja juttuja ja piharakennuksen aloittelua

On tullut toki askarreltua viimeinen vuosi välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti. Aloitellaan vaikka puutarhahommilla. Tuli laitettua pensaiden ympärille lautaa ja päälle koristekatetta:



Sitten kun ei sopivaa pihakalustetta löytynyt niin tekaisin 2x6" kestopuusta moiset, kestopuut maksoivat 145 euroa. Pelkkiä paksuja kuumasinkittyjä täkkipultteja taisi mennä 5 kiloa (6e/kg). Koko hökötyksen paino oli (märkänä) varmasti yli 100kg. Nyt kuivana toki huomattavasti kevyempi liikuteltava:


Varjo on Jyskistä, 35e.

Linjapukit sain tehtyä eräänä päivänä ja vedin langat laaserilla vaateriin:



Pihaan teimme aika paljon täyttöjä soralla, joten perustukseksi ajattelin ihan vain pilarit joihin valan anturat kantavan ja routimattoman soran päälle:



Joku ehkä muistaa vanhemmista postauksista että pihan pintamaat olivat yhdessä läjässä rakennusajan, eli alla on vain multaa. Nyt kävi niinkin epäonnisesti että se multakasa oli yhden nurkan kohdalla eikä kantavaa maata saanut lapiovoimin esille. No ratkaisin ongelman ruuvipaaluilla, joiden pituus on 220cm:


Aikamoinen homma oli ruuvata noita maahan mutta sinne ne kuitenkin saimme:



Nurkan perustus valmis, vasemmanpuoleinen paalu meni hieman vinoon mutta eipä tuo mitään haittaa:



Lopuksi kuva viereisen järven rannalta ilta-auringossa:














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti