sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Työhuoneen siivous ja verhoja paikoilleen

Vihdoin sai jostain kummasta energiaa aloitella tuon työhuoneen rakentamisen. Päivä menikin ensin tuon tyhjentämisessä, kun tavarat piti saada kodinhoitohuoneeseen ja sitä ennen tyhjennettyä kodinhoitohuone. Tuo 6m2 koppi oli siis ääriään myöten täynnä rojua. Puolet meni roskiin ja puolet kodinhoitohuoneeseen odottamaan parempaa sijoituspaikkaa. 6m2 on tuntunut monesta äärimmäisen pieneltä kopilta työhuoneeksi. n. 12.000 euroa kannettavan tietokoneen säilytyshuoneesta on mielestäni aivan riittävä sijoitus. Uskoisin kuitenkin että tuonne mahtuu yksi kannettava tietokone sekä ylimääräinen littunäyttö sekä työtuoli, työtason lisäksi. En minä muuta tarvitse työntekoon. 

Huone alkaa näyttää jo huoneelta:

Seinän takana on siis sauna ja alla lauteiden alle tuleva säilytystila. Tuohon pitää pistää joko teetetyt komerot tai sitten ihan keittiön pöytäkaapit, joille se on mitoitettukin:

Ikkunat tiivistin tuttuun tapaan Finndomon ohjeita noudattaen, vaikkakin moni ammattimieskin on nauranut tuolle tavalle tiivistää noita höyrysulkumuoveja karmeihin. Minusta tuo on hyvä tapa, vaikkakin hieman aikaa viepää. Ehkä turhaa, ehkä ei. Teen kuitenkin ohjeiden mukaan:

Käynti kodinhoitohuoneeseen, sekä jälleen yksi seinäupotus. Tuohon hyllyyn pitää laitella jotain, en tiedä mitä, varmaankin työhön liittyvää kirjallisuutta. Alla 8 pistorasiaa sekä 4xRJ45 + TV. 2 Pistorasiaa myös työtason päälle upotuksen alla:

Tytön huoneeseen vaimo ompeli tänään verhot paikoilleen, tämä alkaakin olla ensimmäinen huone jota kehtaa jo esitellä kuvissa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti