perjantai 15. heinäkuuta 2011

Nurmikko istutettu

Pitkä päivä, ilta ja yö meni nurmikon kanssa ja se olikin "valmis" hieman ennen 01:00 yöllä. Itikoita oli aivan saamaristi ja jäihän tuo hämärässä hieman epätasaiseksi. Nyt on kuitenkin siemenet vaossa ja kalkitkin joukossa. Tänään pitää illalla vielä rullata tuo kertaalleen ja aloittaa vahtimaan kun ruoho kasvaa. Ei ollut tarkoituskaan tehdä tuosta lopullisesti valmista, lähinnä vain istuttaa kiireellä siemenet jotta nurmikko alkaa vihertää ja juurtua jotta tuolla pihalla voi hieman kävelläkin eikä multa lähde sateessa lätkimään. Nyt pitäisi toivoa pari viikkoa vain pienenpientä sadetta, saa nähdä miten käy. Viikonloppuna jos saisi talon vierustalle sepelit + reunatuennat.

Ongelmaksi tässä pihahommassa muodostuu nyt se että rännimiehillä on loma ja rännien syöksyputket puuttuvat. Jos alkaa satelemaan, vesi tippuu rännistä nurmikolle joka menee pilalle. Pitäisi miettiä josko tuohon saisi jostain, vaikkapa salaojaputkesta, tilapäisrännit.

Pari kuvaa, ensin takapihalta:

 Etupihalle tulee sora-alueelle varmaankin asfaltti tai jos jaksan niin pihakivetys:

Multaa emme joutuneet ottamaan kuin yhden lisäkuorman. Multa seulottuna maksoi 14e/m3 tuotuna paikan päälle. Vanhat pintamaat tuli leviteltyä pihalle ja osin se on aika savipitoista ja varsin kovaa. Saa nähdä mimmoinen nurmikko tuosta tulee.

Eräs kommentoija tahtoi lähikuvan kivistä, tässäpä tulee:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti