sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Rästihommia

Vihdoin sai virtapiikin ja pystyi tekemään kaikenlaisia keskenjääneitä rästihommia. Laatoitettiin tuo seinä loppuun ja vaimo sen tänään saumasikin lähes loppuun:

Itse rimoittelin saunan. Sekin on nyt tehty, helkkarinmoinen hommahan tuossakin oli kun on kiviseinät ja joka rima piti propata kiinni.

Lisäksi leikkelin rakennusmuovit takkahuoneen ikkunasta ja ovesta ja tiivistin ne ohjeiden mukaisesti karmin ja rungon väliin:

Eli näin:


Siivosin myös tulevan työhuoneeni, tämän hetkisen varastokopin, tuolla ei ole mahtunut edes kääntymään pariin kuukauteen:

Lisäksi tein saunan ja iso kylpyhuoneen lattiakaadot Thermoplanilla, niissä ei ollut mitään kuvattavaa. 

Lopuksi kuva keittiön reseptihyllystä ja siihen "integroidusta" radiosta:

Aika kiva.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ilmalämpöpumpun asennus

Sähkömies tuli tänään vekottimien kanssa ja pisti ilmalämpöpumpun paikoilleen. Hänellä oli tuollainen ähäkkä Milwaukeen akkukäyttöinen poravasara:

Jolla tulikin aika sähäkästi reikää betoniseinään, tuossa kohdalla nimittäin sattui olemaan sellainen betonivalu:

Ulkoyksikköä paikalleen, ilmausta ja ruuvausta:

Sitten sisäyksikkö paikoilleen:

Joka minun huipputuurillani sattui tietenkin olemaan rikki. Tuo alimmaisen luukun pienempi osa ei liiku lähes lainkaan. Eli taas saa alkaa tappelemaan takuun kanssa. Katsotaan miten paljon haukuttu Ahlsell suhtautuu asiaan. Meneekö vaihtoon koko värkki vai pystyykö korjaamaan. 

Hyvin tuo siitä huolimatta kyllä viilentää. Ulkona on 33 astetta ja sisällä oli 31 astetta kun asennus loppui. Tätä kirjoittaessa sisälämpötila on mukavan raikas ja viileä 26 astetta. Kosteus ei ole juurikaan muuttunut, se on tippunut noin 65%:sta tämänhetkiseen 55%:een.

Tosi hiljainen tuo laite kyllä on. Sen verran pitää miinusta antaa, että vaikka laite on markkinointiesitteiden mukaan erittäin tyylikäs ja paketista purettunakin sitä, on se aivan saatanallisen ruma kun se on käytössä. Sehän aukeaa lähes kokonaan, eikä sitä voi estää mitenkään. Eli aina kun laite on päällä, näyttää se tältä:

Eli tuollainen homma. Ei ole varmaan kovin kiva yllätys sille, joka ei tiedä tuon käyttäytyvän noin. Asentaja saa työnsä päätökseen, maksat n. 2000e värkistä ja kun sen pistää päälle, muuttuu laatikko seinällä Optimus Primeksi.
 :)

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Budjettia ja ilmalämpöpumppu

Vaimo saumaili tuota koristetiiltä ja totta kai laasti loppui kesken, eikä täältä saa lisää laastia. Pitää ajella 180km tuon vuoksi nyt sitten jotta saa kilon laastia:

Tulipa sitten laskettua budjettia ja niputettua pitkästä aikaa kuitteja yhteen ja väännettyä Excelille. Tämä olikin reilun kuukauden jäljessä, johtuen siitä koneen rikkoontumisesta. Mapissa on n. 12kk (+kaikki sitä aiemmat) kuitit ja nippu on ohut sen vuoksi koska meillä on rautakaupassa tili ja sieltä tulee kuitteja/laskuja hieman harvemmin ja ne ovat pienellä fontilla A4:lle tulostettuna. Siksi siis ohut nippu kuitteja/laskuja. Mainittakoon että tuossa on myös vanhemmat kuitit ja jopa lainhuutoon ostettu postimerkki mainittuna, eli aika hyvin ollaan ajantasalla budjetin seuraamisessa. Joutui korkkaamaan nyt uuden mapinkin seuraavaa 12 kuukautta varten. Sen verran voisi mainita, että vaikka talo on kesken, pahasti, eikä kaikkia laskuja ole vielä edes tullut, on tuolla nipulla ylitetty alkuperäinen budjettiarvio jo kevyesti:

Ilmalämpöpumppu tuli hommattua, se oli oikeastaan valintakysymys kahdesta ehdokkaasta. Mitsubishin FD35 vs. Hitachi 25SX. Valitsimme Hitachin usean kaverin hyvien kokemusten perusteella:
Hintaa oli 1550 euroa Starkissa. Asennus pitää maksaa erikseen, meidän sähkömiehemme onkin Hitachin myyjä/asentaja joten hän käy tuon asentamassa paikoilleen. Häneltä emme voineet valitettavasti pumppua ostaa, koska varastot ovat tyhjillään ja maahantuoja, Ahlsell saa niitä vasta joskus Syksyllä. Nämäkin olivat viime vuoden varastoa Starkissa. Ilmeisesti Ahlsell on vain rahastaja, eikä varsinainen maahantuoja kun suuretkin rautakauppaketjut joutuvat noita vuoden etukäteen tilailemaan.

Valoin pienen anturan ilmalämpöpumpun maajalustaa varten betonista tänään. Painoimme siihen vielä koko perheen kämmenenjäljet muistoksi, kun moinen iloinen hetki jäi ikuistamatta talon anturavalun yhteydessä.

Keskiviikkona tuleekin sitten sähkömies asentamaan tuon värkin.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Pihatöitä ja sadevesijärjestelmää

Oli aika aloittaa pihahommat. Ensimmäisenä piti korjailla hieman, ei vielä käyttöönotettua sadevesijärjestelmää. Tein tontin reunalla olevaan purkukaivoon ylimääräisen reijän ja pistin sadevedet suoraan sinne:

Lisäksi sitten pallopadotusventtiili siihen putken päähän mistä salaojat tulevat. Alempana näkyy 160mm purkuputki, jonka kaivoimme jo syksyllä naapurin tontin läpi/ali ojaan:

Ylhäällä näkyy  salaojaputkien tarkistuskaivona toimiva tötterö sekä pitkä sadevesijärjestelmän purkuputki:

Putkeen piti tehdä siis pieni mutka ja ohittaa salaojakaivo, johon sadevesiputki aiemmin oli laitettu. Käytin varuilta paloluokiteltua punaista uretaania, jotta kestää paremmin tulipalon:

Pihan multakasaa piti sitten alkaa levittelemään:

Ja etupihan kaatoja tekemään:

Etupihalla on tuo paskakaivo, jonka viereen pistimme rumpuputken liittymämme alle:

Kyllä kelpaa ajella nyt pihaan:

Takapihaa onkin jo hieman muotoiltu:

Pientä porrastusta oli pakko tehdä:

Multakasa ei tunnu häviävän minnekään:

Paskakaivoa piti hieman lyhentää vielä jottei se jää ikävästi maanpintatason yläpuolelle:

Otimme siitä siis yhden renkaan pois:

Takapihalle pistimmekin jo aiemmin mainittua Kerimäen kalkkikiveä:

Aikamoinen sotku:

Kivituhkaa tuli noin 100m2 alue, joka on tarkoitus laatoittaa:

Pihaa jo hieman tasoiteltukin:

Etupiha tasoitettu:

Takapiha lähes valmiina, maansiirron osalta:

Tein tuollaiset vedenkerääjät, koska rännimiehet ovat lomalla heinäkuun, eivätkä pääse asentamaan syöksyputkia:

Tämä oja menikin aivan rikki ensimmäisessä rankkasateessa:

Nyt nurmikko kuitenkin jopa hieman vihertää, vasen reuna on istutettu pari päivää myöhemmin:

Kuvakatsaus

Sain vihdoin tämän MacBookPron huollosta. Itse jouduin korjauksen maksamaan, vaikka toista vikaa korjatessa huollossa tämä särkyi. Reilu peli. Työstä ei kuitenkaan tarvinnut maksaa, mikä on sinänsä ihan kiva, että maksan vain osat mitä rikotaan, mutta itse rikkomista ei tarvitse maksaa.

Ei jaksa ressata, muutama satanen sinne tänne on tässä konkurssissa aika pieni hinta. Itselleni on pääasia että sai koneen takaisin kuukauden käyttökatkon jälkeen ja pääsee esim. tekemään budjettilaskelmat kuukauden jäljessä.
Tällainen kuva löytyi ensimmäisenä, näitä piirustusjälkiä on kiva saada seiniin ja oviin, varsinkin kun perse ruvella ensin rakentaa yötä myöten viimeisillä rahoillaan taloa:

No, isänähän voi vaan todeta että sitä saa mitä tilaa :)

Keittiön valaistusta on näköjään tullut myös rakenneltua viimeisimpien päivitysten jälkeen. Pistin tuonne tuollaisia kohdevaloja Ikealta (huomaa myös listat), valaisimet olivat n. 20e/kpl:

Valolistat, päätylevyt jne pistettiin myös paikoilleen:

Vielä lähikuva spotista:

Takkahuone on aika murheellisen näköinen, tosin siivottu aika paljon tuon jälkeen:

Kylppärin katto on eristetty/levytetty:

Ja koitettu tiivistää parhaan mukaan:

Kaiuttimille pieni kotelo ammeen päälle:

Sitten vähän kuvia vielä keittiöstä. Ikean höyryuuni on nimensä veroinen, uunia kun käyttää, höyryllä tai ilman, kello ainakin höyryttyy. Pitänee mainita myös että itse höyrytoiminto ei tässä toimi ja huoltomies sen kävikin jo kertaalleen korjaamassa, onneksi on 5v takuu. Sen verran pitää sanoa että Electroluxin tuotteita ei meidän kotiin tule enää koskaan. Jääkaappikin on edelleen rikki, vaikka olemme jo vapusta saakka odotelleet korjausta/uutta kaappia. Kukaan ei tee asialle mitään.
Kuva vielä höyryuunista:

Ikean maustetelineet ovat kyllä näppärät tuolla laatikon pohjalla:

Kodinhoitohuoneeseen ja kattopalkkeihin laittelin tuollaisia "Piccolo" -nimisiä valaisimia Innojokilta:

Kattopalkit antavat nyt erittäin miellyttävän valon:

Melkein kuin olisi päivä keskellä yötä kun nuo laittaa pimeällä päälle:

Kodinhoitohuoneeseen pistin samat valaisimet:

Testivaloa:

Seuraavaksi jotain oikeampaakin päivitystä blogiin.