tiistai 7. joulukuuta 2010

Luovutus + sähköjä

Päätin luovuttaa ja annoin LVI-firmalle tuon IV-kanavien eristämisen. Ammattilaisen näkemyksen mukaan tuolla olisi jopa kahdeksi viikoksi, eli noin 80 tunniksi vielä eristettävää. Joka tapauksessa alle viikossa tuo on mahdoton tehdä, eli itse iltatöinä ja ehkä hieman laiskasti tekevänä yli kuukauden homma. En pysty. Luovutan.

Tänään pistettiinkin appiukon kanssa yksi huone sähköihin, eli rasiat on paikoillaan, piuhat vedettynä ja odottelee sähkömiehen kytkentää. Huomenna seuraava huone jne.

2 kommenttia:

  1. Tuleekos ammattilaiset nyt sitten tekemään vanhalla tavalla, vai noilla kalliimmilla profiilivilloilla tuota työtä?

    Oikean kuuloinen päätös, ei hermot kaikkea kestä, varsinkaan villojen kanssa pelatessa. Ei nää oman työn tuloksia niin nopeasti, että voisi nauttia tehdystä työstä. Aina on vain uutta tekemätöntä edessä ja loppu ei häämötä millään.

    Nyt ehtii paremmin keskittymään mukaviin rakennuspuuhiin, kuten väliseiniin ja teatterin suunnitteluun.

    VastaaPoista
  2. Hommahan on suurilta osin tehty jo rullavillalla, sitä pitää jatkaa samalla tavalla. Jos tuosta jaksaa tarkemmin raportoida niin teen sen myöhemmin.

    VastaaPoista