sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Väliseiniä ja tiiliä

Olemme rakennelleet väliseinärunkoja jo jonkin aikaa, homma edistyy suhteellisen hitaasti. Tässä olemme jo päässeet hyvään vauhtiin:


Kipsilevyt asennusvalmiina:


Teknisen tilan ja keittiön välinen seinä:


Tuon seinän tein ensin piirustusten mukaan mutta sitten huomasin että Finndomo oli kyselemättä muuttanut piirustustani ja siirtänyt seinän 5cm kauemmas. Näin ollen keittiöön suunniteltu liesi + liesikupu eivät tulisi keskelle ikkunoiden väliin. Piti siis purkaa tuo seinä, tai oikeastaan vain alajuoksu jonka olin ehtinyt laittaa ja siirtää sitä.

Olohuoneen ja kodinhoitohuoneen välinen seinä, tai oikeastaan alajuoksu:


Tuota seinää pitää edellisen seinämuutoksen johdosta nyt paksuntaa se 5cm jotta seinälinja pysyy samana, tätä seinää ei voi siirtää koska siellä sisällä menee jo putkitukset.

Pojan tuleva huone toimii varastona:


Vaatehuoneen seinästä piti tehdä normaalia hieman ohkaisempi jotta 150cm komeron runko mahtuu tuonne ja ikkuna ei tule seinän sisään. Lähettämässäni piirustuksessa tuohon ikkunan väliin oli piirretty 10cm etäisyyttä. Finndomo muutti tuon kyselemättä 0cm etäisyydeksi. Toisen puolen ikkunan he ovat asentaneet niin päin että se aukeaa nurkasta, eli saranat ovat huoneen puolella sen sijaan että ne olisivat seinän vierellä. Aika järkevä arkkitehti ollut asialla... Helppohan noita ikkunoita on copy-pastella CADissä lisätä, käytännöntoimivuus onkin sitten jotain aivan muuta.


Tiiliä tuli 3 lavallista ja maanantaina alkaakin hormien muuraus:


Reikätiilet tuolla kauempana josta ne on "helpompi" kantaa katolle, edustalla myös 1000kg säkki laastia:


Väliseinähommat jatkuvat, tuonkin kuvan mukaisen hässäkän teko onkin hieman haasteellisempaa, eli vinon sisäkaton alaslasku. Tuossa pitää ottaa huomioon mm. n. 2cm painumavara katolle:


Ensin tuli itselleni ja monelle muullekin mieleen että ylimääräiset kattotuolit olisivat säästäneet moiselta vaivalta, toisaalta sitten kun tuohon pitää jättää katon ja väliseinien väliin noin 2cm painumavara niin tällöin painumavara olisi pitänyt jättää keskelle seinää ja siihen peitelista. Hienompi tuosta katosta tuon ohjeen mukaan tulee, vaikka onkin paljon työläämpi. Tietty jos olisi kantava väliseinä tuossa niin painumavaraa ei tarvitsisi jättää, kantavia väliseiniä meillä ei ole koko talossa lainkaan.

Toinen puoli valmiina:


Ostin uuden akkukoneen, 18V Makitan:


Sain rakenneltua tuollaisen upotetun kirjahyllyn olohuoneen yhdelle seinälle:


Vinon sisäkaton alaslasku alkaa olla pian valmis:

maanantai 25. lokakuuta 2010

Sosiaaliset tilat ja kuitua

Tuli testattua sosiaaliset tilatkin tänään ensimmäistä kertaa. Meillä on kantovesi, joten jätevesimääräykset eivät koske meitä?

Roiskeet tuossa vierellä ovat ämpäristä roiskunutta vettä.

Siivoilin hieman, kun pitäisi seuraavaksi antaa lattialle hiontaa:


Operaattori tyrkkäsi tänään kuidun tekniseen tilaan asentamaani siniraitaputkea pitkin:


Operaattorin kuitukaivo tien laidalla näytti hieman epäilyttävältä, pistinkin putkeen semmoisen 70cm pitkän jatkokappaleen jonka täytin pujottelu-urakan jälkeen uretaanilla. Eipähän tule kaivon tulviessa vedet putkea pitkin meidän tekniseen tilaamme, onneksi sielläkin on lattiakaivo.
Kuidun hinta asennettuna ja kaivettuna 499 euroa.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Talokauppiaan valehtelu jatkuu vain

Onpahan tullut ainakin selväksi mikä tuo talokauppias oli miehiään. Kun kannoin nyt väliseinätarpeita sisälle niin huomasin ylä- ja alajuoksut läjässä. Ne ovat Finndomolla 30 x 64-66mm rimoja. Sanoin tuosta jo kaupantekovaiheessa että ottaisin mielelläni kertopuutolppia puutolppien tilalle, muttei tullut katsottua tarkemmin noiden paksuutta.

No myyjä ammattimaisesti valehteli että nuo puutolpat ovat parempia koska saan ne pidempänä eikä tarvitse tehdä jatkoja. No samanlaista lyhyttä pätkää ne ovat nyt kuin kertopuutkin kun ne vierekkäin pinosin kuistille. Lienee syytä mainita tässä yhteydessä että meillä kertopuut ovat osittain 4,2 metristä pätkää, kuten myös nuo juoksupuut. Silti aika röyhkeää valehtelemista, vaikka tarjouduin OSTAMAAN kertopuut. No, pitää käydä paikallisesta kertopuut noiden tilalle, nuo kun ovat osin jopa puoliksi halki ja käyriä niin ei noista suoria seiniä saa sitten tekemälläkään.

Reilu kaveri tämä kauppias!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Yläpohjan villoitusta

Aamulla aloittelin villoittamaan yläpohjaa noin kello 8:00. 170m2 villoitettavaa alaa, paketit oli "hieman" hankala kantaa ylös yksin tikapuita pitkin autokatoksen aukosta:


Onnistuin kuitenkin, paketteja oli muistaakseni reilu 40kpl:


Sikaskörte päähän ja veitsi käteen ja hommiin:


Onneksi suurin osa villoista kävi suoraan kattotuolijakoon:


Hankaluuksia teetti vinon sisäkaton alaslaskun villoitus mikä oli aika hidasta hommaa:


Homma alkoi olla valmista kello 19:00:


Hyvältä näyttää:


Lämmöt nousivat mökissä välittömästi 4,6 asteesta 14,2 asteeseen:

perjantai 22. lokakuuta 2010

Purkuhommat tehty

Purkuhommat on tehty ja Gyprocit viety kaatopaikalle. Tässä viimeinen kuorma:


Eli tommonen viikon paussi tuli hommien etenemiseen ja nyt voi taas jatkaa.

Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen jotta Gyprocit ja höyrysulkumuovit tuli vaihdettua + levyt ruuvattua kiinni naulaamisen tilalle.

torstai 21. lokakuuta 2010

Finndomon suurelementit ovatkin pienelementtejä

Nyt on ollut hieman hiljaisempaa kun on vituttanut niin vitusti, lievästi sanottuna. Teimme talokauppoja alunperin Puutalo-kauppiaan (kaupan nimi ja sijainti poistettu 27.10.2010) kanssa suurelementeistä. Teimme kauppoja noin 1,5 vuoden ajan ja kun aloimme päästä sopimukseen rahoituksen jne järjestyttyä kauppias vaihtoi juuri ennen kaupantekohetkeä suurelementtimme yhteenliitetyiksi pienelementeiksi ja kertoi että toimitus on tismalleen sama kuin Puutalon (aidot) suurelementit. Puutalo brandi lakkautettiin siis ja tilalle tuli ennen vain pienelementtejä toimittanut Omatalo. Omatalo jäi tarjouskilpailusta alunperinkin pois siksi, koska se toimitti vain pienelementtejä. Tämä samainen kauppias esitteli vielä tuota Puutaloa pystytysvaiheessa sekä Omataloa ja kertoi itse niiden eroista ja tällöin keskustelimme aiheesta pienelementti vs- suurelementti ja sanoin etten tahdo Omatalolta edes tarjousta. Finndomo taas kertoi jupakan aikana että suurelementti mitataan vain elementin mitoilla. Itse olen kuitenkin työni puolesta säästänyt kaikki sähköpostit ja pystyn kirjallisesti todistamaan että tahdoin oikeat suurelementit niin Finndomo ystävällisesti tuli vastaan sen verran että maksoi tahtomamme muutostyöt elementtien suhteen. Suurelementtitaloahan talostamme ei valitettavasti enää koskaan saa ja tämä epärehellinen myyjä jatkaa toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mainittakoon että kyseinen kauppias myy pienelementtejä suurelementteinä kun taas toisen rautakaupan kauppias myy saman tehtaan vastaavia elementtejä yhteenliitettyinä pienelementteinä.

Tämä kauppias sanoi että meidän olisi pitänyt tajuta ostaa räätälöidyt suurelementit Finndomon vakiosuurelementtien sijasta ja kysyi että olisimmeko olleet valmiita maksamaan 6000 euroa enemmän räätälöidyistä elementeistä (jotka siis alunperin tilasimme!). Sanoin että toki olisimme koska me ne tilasimme. Mainittakoon että elementit olivat juuri tuon 6000 euroa halvemmat kuin Jukka-Talon aidot suurelementit. Olin vain niin typerä että luulin vain saavani hyvän diilin kun myyjä vakuutti että toimitussisältö ei ole muuttunut Puutalosta, vaikka nimi on vaihtunut Omataloksi.

Kuitenkin me saimme 84kpl pienelementtejä ja 84kpl tiivistämättömiä höyrynsulkumuoveja ja 84kpl pieniä Gyproc-suikaleita elementeissä, eikä se tyydyttänyt meitä. Aloimme siis purkamaan Gyproceja ja päätimme laittaa uudet höyrysulkumuovit koko taloon. Höyrysulkumuovit menivät kuitenkin limittäin, mutta nurkissa ei käytännössä ollut höyrysulkua lainkaan vaan esim. suorakulman ohut rauta meni sisältä suoraan ulos tuulensuojalevyyn saakka.

Myöhemmin ehkä lisää asiasta mutta nyt muutamia kuvia, joita kuitenkin lähinnä todisteeksi elementtien korjauksesta otin.

Tässä näkyy "tiivis" höyrysulkumuovitus, eli saumat ovat huikeat 1,5cm limittäin:

Tuohan ei missään nimessä ole tiivis vaikka Gyproc on päällä, koska monessa kohtaa elementtien tolpat ovat toisiinsa nähden eri tasossa.

Ruiskuttelin kuitenkin urtsia tuonne alajuoksun ja elementin saumakohtaan:


Näin:


Ja aloitettiin purkuhommat:


Ei ku Gyprocit irti:


Tässä vaiheessa vitutti niin vitusti:


Levyt läjään:


Työkaluni:


Pultilla on hakattu noin 8000 naulaa hieman upoksiin:


Näin, jotta gyprocci lähtee repimällä irti:

Kannattaa huomioida, että naulat ovat vain 35mm nauloja, joista 90% naulattu gyprocin pahvista täysin läpi, eli eivät pidä lainkaan levyä kiinni. Käsittääkseni Gyprocin valmistaja vaatii että levyt ruuvataan kiinni, varsinkin kun levyllä on rakenteita tukeva tarkoitus?

Roskaa:


Jota riittää:

Huomaa, että naulat on nypitty irti, yksitellen. Jokainen.

Seinää auki jälleen, seinät piti purkaa ja levyttää yksitellen jottei koko talo romahda:


Uusi kokonainen höyrysulkumuovi asennettuna:

Tuossa oli siis ennen 6kpl muoveja, nyt 1kpl.

Plussaa on että saimme vihdoin pistorasiat kunnolla asennettua:


Tässä vielä "suurelementin" saumakohta:


Aletaan olla voiton puolella:


Huomenna homma pitäisi saada päätökseen ja voimme jatkaa oikeita hommia.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kuplivat ikkunat ja ilmanvaihtoa

Finndomon ikkunat tuntuvat laadukkailta. Paitsi että ne toimitetaan valmiiksi haljenneina (ainakin tuo yksi), ne kestävät haihtumisesta aiheutuvaa kosteutta noin 5 tuntia jonka jälkeen maali alkaa kuplimaan:


Vielä pahemmin alkoi kuplia kylpyhuoneen ikkuna. Se tekee sitä sitten varmaan myös aina kun saunomme.

No, onneksi vain parista ikkunasta on leikattu höyrysulku auki, toinen pakon vuoksi jotta saadaan ilma vaihtumaan ja toinen Finndomon reklamaatiovastaavan toimesta jotta sai valokuvan halkeamasta.

Lisätty 30.10.2010:
Mielestäni ohjeet ovat olleet ristiriitaisia ikkunoidensuojauksen suhteen. Valumiehet kertoivat että jossain ohjeessa kehoitettiin leikkaamaan höyrynsulkumuovi auki valun ajaksi, jottei ikkunat vahingoitu. Itse löysin nyt ohjeen jossa tuo kehoitettiin teippaamaan kiinni valun ajaksi, mikäli muovi on siis jo kertaalleen leikattu auki. No kuitenkin esim. Kastellia paljon tehneet valumiehet eivät ole moista kuplintaa aiemmin nähneet ja noissa Kastelleissa ikkunoita ei ole suojattu valun ajaksi höyrysulkumuovilla. Outo homma. Finndomo ei ole ottanut edelleenkään mitään kantaa aiheesta lähettämääni reklamaatioon.

Lattiamiehet valoivat varmuuden vuoksi lämpömittarin lattiaan. Onneksi anturi on sentäs yläpuolella, pitää toivoa että patterit eivät kestä aivan viittä vuotta jotta piippauksesta pääsee pian eroon...


Pistin tommosen isomman kokoluokan simpukkapuhaltimen vaihtamaan mökissä ilmaa:

Alapuolella on semmonen isompi hiekkalapio, eli aivan pienestä laitteesta ei ole kyse.

Kosteudenpoistaja taas poistaa kosteutta, putki suoraan viemärissä:


Pienempi simpukka ottaa ulkoa korvausilmaa:


3.3kW lämmitin hoitaa lämmitystä:


5kW lämmitin lämmittää mökkiä myös:


Kuraeteinen piti valaa jo lattiaan: