maanantai 27. syyskuuta 2010

Pakkasta ja putkia

Alkaa olla aika kylmä kun lähdetään aamulla aikaisin raksalle:


Putkimies sai vedettyä viimeiset viemärit ja kylmävesiputket paikoilleen:


Aloin täyttelemään kuoppia:

lauantai 25. syyskuuta 2010

Viemäreitä, rimoitusta ja otsalautoja

Apupoika kantoi rimat sisään perjantaina, myös viemärit on peitetty, nyt pitää vain toivoa että ovat oikealla paikalla. Aika monta kertaa tuli mitattua 4 eri henkilön toimesta.

Valkea 32mm putki on ilmalämpöpumpun kondessivettä varten. Viemärit pikkukylppärissä.

Viemäreitä edelleen:

Kuvassa kuraeteinen ja tekninen tila.

Ja taas:

Alhaalla kodinhoitohuone, oikealla viemärintuuletus ja takana iso kylppäri.

Asennuspukit valmiina rimoja varten:


Homma lähti käyntiin:


Apupojan isä oli auttamassa, hän on aika ahkera ja saimmekin tänään paljon valmiiksi, vino sisäkatto hidasti hommia huomattavasti:

Tuossa ihmetyttää kyllä suuresti miksi suoria kattotuoleja ei ole laitettu vaikkapa yhtä ylimääräistä tuohon vinon ja suoran katon katkoskohtaan. Nyt on vielä kauhea rakentelu kun siihen pitää itse rakentaa jonkinsortin "seinä".

Kirvesmiehet ovat saaneet tämän viikon aikana kierrettyä talon ja otsalaudat näyttävät olevan paikoillaan:


Lopuksi tuttu yleiskuva:

torstai 23. syyskuuta 2010

Viemäreitä, höyrysulkua, hitsausta ja otsalautoja

On pitänyt hieman kiirettä (oikeiden) töiden ja rakennusprojektin kanssa, mutta heitetään nyt jotain päivitystä blogiinkin.

Tällä hetkellä viemärimies on hommissa asentelemassa putkia kaivantoihin:


Laudat ovat väliseiniä kuvaamassa, tulee vähemmän virheitä kun jätetään vähemmän mahdollisuuksia virheisiin. Ei pitäisi löytyä esim. vessanpöntön viemäriä keskeltä olohuoneen lattiaa... Ei sinänsä, sain hyvän putkimiehen töihin tuonne onneksi, toisin kuin naapurikunnan eräs rakentaja jolle se vessanpöntön paikka tosiaan sijoitettiin keskelle olohuonetta.

Kaiken paskan keskus:


Siitä sitten eteenpäin:


Höyrysulkumuovit ovat osittain jo asennettu, vinon sisäkaton/väliseinän saumat pitää vielä rakennella:


Nykyinen naapuri kävi hitsaamassa palkin kiinni:


Pitäisi kestää:


Otsalaudoitus alkaa olla hyvällä mallilla:


Ja lopuksi tuttu yleiskuva

Finndomon pistorasiavaraukset ovat paskaa

Tiesin jo etukäteen että elementteihin kannattaa laittaa mahdollisimman vähän rasioita. No kun Puutalo yhdistyi Omataloon niin tällöin lakkasi myös esiasennetut kojerasiat ja Finndomo tekee pelkät reijät seinään + pujottaa narun. Tämänhän myyjä tietenkin "unohti" mainita kun Puutalon kanssa hieromamme kauppa vaihtui Omataloksi. Ongelmaksi tuossa muodostuu heti kipsilevyn takana oleva höyrysulkumuovi mikä on erittäin kireällä, varsinkin jos koolaukset ovat lähekkäin. Väliin ei mahdu narun lisäksi edes pikkurilli:



Sinne on kuitenkin saatava Finndomonkin suosittelema Ensto AUS 15.2 levyseinärasia:


Jonka syvyys on muistaakseni 47mm. Finndomon ohjeet olivat että "ongelma on sähkömiehen, anna hänelle tehtäväksi". No itse en luota edes omaan äitiini niin paljoa että jättäisin hänet yksin asentamaan noita ja särkemään höyrysulut. Rasiahan on mahdoton asentaa ilman että höyrysulkumuovi rikotaan. Teen homman siis itse.

Ensin vedetään ristiviilto höyrysulkumuoviin:


Painellaan villoja hieman sivuun:


Teipataan muovin riekaleet (4kpl) toisiinsa kartiomaisesti:


Leikellään pieniä palasia laadukkaasta höyrysulkuteipistä, käytä tuota vihreää, muut ovat paskaa. Jonkin ajan ja helvetillisen kärsivällisyyskoitoksen jälkeen sinulla on tiivis aihio rasiaa varten. Hankalinta on saada viillon aloituskohdat reunoista (4kpl) peitettyä täysin. Tämä onnistuu kun on pienet sormet ja pujottelee teippiä sinne vaan ahkerasti.


Sitten rasia kiinni:


Ja Finndomolle lasku kertyneistä lisätunneista.

Tuo oli vielä suhteellisen helppo homma, mutta kun Finndomon tehtaalla ovat noita reikiä tehneet (levyjen asennuksen jälkeen) ja poramiehellä on vähän pora lipsahtanut ja höyrysulussa on myös 68mm reikä niin sen paikkaaminen on sitten hankalaa, mutta mahdollista.

Unohtui mainita että reijät ovat myös liian pieniä, eli heidän suosittelemansa levyseinärasia ei mahdu reikään vaan reikiä on suurennettava noin 2mm. Tämä onnistuu tuota teräväreunaista rasiaa hyväksikäyttäen, itse hieroin sen reunalla reikiä suuremmaksi kunnes rasia plopsahti sisään.

Tämänhän voisi tehdä helpommaksikin asiakkaalle, nyt tuo tuntuu lähinnä vittuilulta talotehtaan puolelta.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Tuulensuojalevyjä

Noissa tuulensuojalevyissä meneekin näköjäs aikansa kun ylös pitää rakentaa seiniä joihin levyjä saa kiinni.

Sisällä talossa näyttää tältä:


Ja tältä:


Äänentoistolaitteet sijoitin olohuoneen lattialle:


Kelmuttelin noita piirustuksia niin kestävät paremmin läjässä:


Huomenna pitäisi tehdä laudoista väliseinäpaikat ja sitten tulee viemärimies asentamaan viemärit.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Lisää tuulensuojalevyä ja ulkovuorausta

Tämä päivä menikin samoissa hommissa. Ei kuvia.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Tuulensuojalevyjä ja ulkovuorausta

Tänään tulikin laiteltua ylös tuulensuojalevysuikaleita (Tuulileijona), vähän rimoitusta ja ulkovuorilautoja:


Kuvassa on mallattavana ylhäällä oleva koristerima. Tilasin talon seuraavan kuvan mukaisena:


Josta nähdään että koristerima on noin 120-150mm paksu (vertaa 110mm pylväiden yläosaan), toimitettu rima on vain 45mm paksu. Tässä vielä tilaamamme talo josta saman huomaa helposti:

No, eipä maailma tuohon kaadu, teetän höyläämöllä rimat ja lähetän laskun talotoimittajalle, vaihtoehtoisesti he saavat toimittaa kuvan mukaiset varusteet pihallemme.

Tehtiin appiukon kanssa reikiä ulkovuoraukseen lamppuja, ovikelloa ja pistorasioita varten. Tuli vähän takapakkia myös kun huomasin juuri että kattopalkki on piirretty/asennettu suoraan lieden yläpuolelle. Eli palkkia pitää siirtää tai se pitää katkaista ja vierelle rakentaa uusi/uudet jotta liesituulettimen 150mm putki saadaan yläpohjaan. Tämän lystin maksatan talotehtaalla, koska heillä oli sekä keittiökuvat että kattotuolikuvat. Harmittaa vaan kun en tajunnut ristikoiden asennusvaiheessa tuota...

Aluskatteet paikallaan

Perjantaina saimmekin aluskatteet paikoilleen ja talo on nyt säältä suojassa. Pitää vain toivoa ettei tule kovia raekuuroja nyt.

Viikonloppuna on luvassa, säiden salliessa, tuulensuojalevyjen asennusta kattotuolien ja ulkoseinien yläosaan, ulkovuorilautojen laittoa sekä mahdollisesti höyrysulkumuovin laittoa sisäkattoon.

torstai 16. syyskuuta 2010

Bugeja ikkunalaudoissa ja aluskatetta paikoilleen

Apua! Talossani on Windows, kaatuukohan se?


No, ainakin laatu on samaa kuin Microsoftillakin:

Mitä lienee ollut "peltisepällä" mielessä kun on Finndomon ikkunatehtaalla noita pistänyt pakettiin. "Haistakaa paska koko valtiovalta, muahan ei kiinnosta!"? Ehkä reklamoin tuosta hieman? 3 ikkunapeltiä on tuollaista roskaa.

Joutavat tuohon pihan läjään:


Tänään sain vihdoin ja viimein valmiiksi kattotuolien tuennat ja kirvesmiehet saivat valmiiksi noi kuistin ja terassin katot muutoin. Päästiin siis viimeinkin laittamaan aluskatetta paikoilleen. Huomenna toivottavasti talo olisi "säältä suojassa" asennettuna. Hiukkasen halvemmalla taitaa selvitä kuin talotehtaan 12.000e säältä suojaan -asennus olisi ollut...

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Hidasta hommaa

Tänään olikin aika hitaita hommia kun tehtiin kattotuolien tuentaa ja pistettiin noita käsin nosteltavia pieniä kattotuoleja paikoilleen.

Kattotuolit ovat tuollaisilla naulalevyillä prässätty toisiinsa, noilla on jopa tehty hurjan näköisiä jatkoja:


Talopakettien kattotuolit kun ovat suhteellisen halpoja niin ovat ne myös suhteellisen heppoisia, melkein kuin hammastikkuja. Ne vaativatkin aivan jumalattoman paljon vahvistuksia ja erilaisia tuentoja, tässä auratuki jonka rakensin vinon sisäkaton kohtaan:


Pistin pressun jotta on joku paikka jossa pitää sadetta, vettä on satanut viime päivinä aivan helkkaristi:


Sain lainaksi ulko-oven, joka pistettiin paikoilleen:


Kattotiilet tontilla, 15 lavaa, eli noin 20 tonnia.


Yksi haaveri sattui kun nosturilla nostettiin päätykolmioita eilen paikoilleen ja liina särki räystäslaudan:


Semmoista tänään, huomenna samoja hommia, ylihuomenna lie kans... Alkaa tulla kiire kohta aluskatteen kanssa.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Talopaketti - Kattotuolit

Tänään oli vuorossa kattotuolien asennusta. Tässä nousi ensimmäinen kattotuoli paikoilleen:


Loput nipussa, viereen tömähti pahaan aikaan myös kattotiilirekka ja 15 lavallista kattotiiliä saapui tontille kun on muutenkin ahdasta:


Eihän se auta, kuorma purkuun vain:


Kaupunki kaiveli myös ojiaan samaan aikaan jottei katujen vedet tule tontillemme:


Kattotuolit etenivät hyvää vauhtia:


Metallipalkki on aika komean kokoinen järkäle:


Räystäät tulivat elementteinä ja ne kiinnitettiin päätykolmioihin jo maassa:


Valmista pakettia:


Eikun ylös:


Onhan toi vähän isohkon näköinen talo, ainakin naapurin mielestä:


Tämän naapurin suunnasta talo on ihan normaalin kokoinen:


Takapihalta:


Autokatokseen palomestari vaati tuollaisen seinänpätkän, eihän se auttanut kuin rakentaa se:


Talon seinät tulivat tällaisissa telineissä:


Sekä lopuksi tuttu yleiskuva, paikkaa joutui hieman vaihtamaan kun ei muuten mahdu kameraan koko talo: