perjantai 24. heinäkuuta 2009

Julkisivu

Varmasti vaikein amatöörin suunnittelukohde on talon julkisivu ja miettiä se miltä mikäkin pohjakuva näyttää ulkoapäin. No lähtökohtana aivan eri lähtökohdat meillä kuin monella arkkitehdilla: ikkunoita ei laiteta huoneiden nurkkiin siksi että naapurin mielestä talo olisi kivemman näköinen.

Myös ns. "koristeikkunoista" olemme luopuneet. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ehjän (sisä)seinäpinnan rikkominen pienellä ja vaikeasti sisustettavissa olevalla tuuletusikkunalla.

Saimme omasta mielestämme talosta ihan kivan myös ulkoapäin, pienellä säädöllä ja mietinnällä. Toki mm. takkahuoneen takaseinä kaipaisi ikkunaa mutta sisäpuolen sisustussuunnitelma vie tässä asiassa voiton. Saahan siihen sitten ulos vaikkapa jotain koristetta, kukkia tai vaikkapa vanhan kärrynpyörän koristeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti